309 Hevostenhoito

Hevostalouden perustutkinto
hevostenhoitaja, ratsastuksenohjaaja

Taitaja2019 Joensuu, 309 Hevostenhoito
Kuva: Antti Varonen

Yleiskuvaus

Hevostenhoidon kilpailussa kilpailijat suorittavat erilaisia hevosten perushoitoon liittyviä tehtäviä. Tehtävät perustuvat hevostalouden ammatillisen perustutkinnon valtakunnallisten tutkinnon perusteiden kiitettävään tasoon.

Kilpailu on yksilökilpailu.

Osaamisvaatimukset

Hevostalouden ammattilaisen tärkein tehtävä on hevosten hyvinvoinnista huolehtiminen erilaisissa olosuhteissa ja käyttötarkoituksissa. Hän tuntee hevosen lajinmukaisen käyttäytymisen. Tämän taidon perusteella hän pystyy soveltamaan oppimiaan tietoja ja taitoja hevoskohtaisesti.

Hevososaamisen lisäksi hevosalan ammattilaisella on valmiudet yrittäjyyteen ja asiakaspalveluun. Hän on vastuullinen, oma-aloitteinen, laatutietoinen ja yhteistyökykyinen.

Hevosalan ammattilainen on myös kustannustietoinen ja kestävän kehityksen periaatteet sisäistänyt toimija. Hän suunnittelee työnsä ja toimii työturvallisuutta noudattaen. Hän ymmärtää oman terveytensä ja työkykynsä merkityksen talliyrityksen toiminnalle.

Alan perusvalmiuksien lisäksi hevostalouden perustutkinnon suorittaneella on erikoistunut osaaminen joko hevostenhoitajana tai ratsastuksenohjaajana hevostalouden eri sektoreilla.

Tutkintojen nimet, osaamisalat ja tutkintonimikkeet ovat tällä sivulla uusien tutkinnonperusteiden mukaisia (1.8.2018).
Osaamisvaatimukset ja lajitehtävät ovat aikaisempien tutkinnonperusteiden mukaisia. Lisätietoja lajivastaavilta.

Lajivastaavat

Satu Nasrelarab
Ylä-Savon ammattiopisto
satu.nasrelarab@ysao.fi
0400 798 524